Mika Natri
Details
Mika Natri (s. 1969 Säynätsalossa) on turkulainen kuvataiteilija, joka työskentelee kuvanveiston, maalauksen, installaatioiden sekä julkisten teosten parissa.
Nyt avautuvassa näyttelyssä Natri esittelee sekä maalauksia että veistoksia.
”Pala tätä maata” –veistossarjassa Natri yhdistelee pronssia ja terästä. Minimalistisista teoksista on karsittu kaikki epäoleellinen, teoksien voima löytyy pelkistetystä ilmaisusta.
Abstrakteissa maalauksissaan Natri tutkii värien, pintastruktuurien ja komposition vuorovaikutusta. Vapautuneiseen ja pohdiskelevaan ilmaisuun perustuva maalausakti on Natrille vastapainoa veistämisen joskus mekaanisille ja kurinalaisille työprosesseille. Intuitio ja sattuma tuovat oman osansa maalauksiin.
Natri on pitänyt yli 20 yksityisnäyttelyä Suomessa ja ulkomailla sekä osallistunut yli 40 ryhmänäyttelyyn. Hänen teoksiaan on mm. Valtion, Helsingin taidemuseon, Turun taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon, Aboa Vetus&Ars Nova –museon/Matti Koivurinnan säätiön, Suomen Taideyhdistyksen sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kokoelmissa. Natri on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Taidemaalariliiton, Turun taiteilijaseuran sekä Jyväskylän taiteilijaseuran jäsen.
Works for sale
The SerpentYear: 2018Price: € 1700For collectors
Pala tätä maata VIIIYear: 2018Price: € 2400For collectors
Pala tätä maata VIII & IXYear: 2018Price enquireFor collectors
Koti IIYear: 2019Price: € 850For collectors
PyhäYear: 2019Price: € 850For collectors
Tässä vainPrice: € 600For collectors
Shift IIIYear: 2018Price: € 850For collectors
Olemattomien valtakunta XIVYear: 2019Price: € 600For collectors
Olemattomien valtakunta XIIIYear: 2019Price: € 600For collectors
Olemattomien valtakunta VIIIYear: 2019Price: € 1000For collectors
Olemattomien valtakunta VIIYear: 2019Price: € 900For collectors
Muoto VIYear: 2013Price enquireFor collectors
Muoto IYear: 2013Price enquireFor collectors
KiviPrice enquireFor collectors
PNK IIIPrice: € 1500For collectors
The Other Side IIYear: 2019Price: € 3900For collectors
Tahra IPrice: € 350For collectors
Shift IXYear: 2018Price: € 1200For collectors
Shift IIYear: 2018Price: € 800For collectors
Poikkeama IYear: 2019Price: € 4500For collectors
Olemattomien valtakunta XIIYear: 2019Price: € 2800For collectors
Olemattomien valtakunta XIYear: 2019Price: € 1500For collectors
Olemattomien valtakunta XYear: 2019Price: € 1200For collectors
Melkein IIIYear: 2018Price: € 3000For collectors
Olemattomien valtakunta IYear: 2018Price: € 5100For collectors
Olemattomien valtakunta VYear: 2018Price: € 600For collectors
Homepage
- Visit artists website