Tanja Ahola – Turvapaikat

TURVAPAIKAT
Etsin kiihkeästi kuvistani kotia, jotakin tuttua ja turvallista. Rakennan muistiin takertuneista fragmenteista
kokonaisuutta, jossa mieli rauhoittuu. Hätä jää raamien ulkopuolelle. Kuva-alaan hyväksyn rohkeuden ja
varmuuden. Mieleni tarvitsee jotain yksinkertaista levätäkseen. Maalaan maisemaa saadakseni kosketuksen
kaipuuseen ja harmoniaan. Löydän sen luonnon tarjoamasta järjestyksestä, jota ihmisen mieli ei pysty
rikkomaan. Teot kylläkin. Olen sen verran vieraantunut luonnosta että maalaan luontoa useammin kuin
menen sinne. Maalaan kehooni juurtuneita muistoja mitä kasvu ja luonnonjärjestys tarkoittaa. Olen kasvanut
täällä Suomessa, lähellä luontoa ja olen itsestäänselvästi voinut mennä metsään keräämään mustikoita,
aistimaan sienirihmaston tuoksun. Tunnemuistini tietää mistä on kyse, silti jokin katkos on tapahtunut.
Tapailen ja kuuntelen sisälläni olevaa tietoa miten luonto tapahtuu. Rekonstruoin sitä maalin suomilla tavoilla,
hahmotan horisonttia, tilaa, juurakoiden kasvun muotoja, lammen uomien muotoa.

Kehoni koittaa auttaa, liikkuu ja muistelee. Maalatessani olen osa luonnon kasvutapahtumaa.
Maalaustekniikkani on nopea ja intuiitivinen. Pidempikestoinen työ tapahtuu maalaamisen ulkopuolella,
etsien ja havannoiden. Pyrin jättämään teoksiin sivelitimen vedot näkyviin jotta läsnäolon tuntu korostuu.

Jo pitkään valloilla ollut mielen psykologisointi yhdistettynä uuteen informaatioteknokologiaan on luonut
hädissään olevan ihmisen. Oravanpyörä pyörii kohti mielen turvattomuutta, kun todellisuus katoaa
kauemmaksi käden ulottuvilta. Siksi itse maalaan itselleni turvan. Itse tekemisen kautta löytyy oma totuus.
Turvan tunne itsensä hallitsemisesta ja oman todellisuuden luomisesta auttaa hengähtämään. Minulla on
omissa käsissäni vapaus luoda itselleni tilaa. Olen vapaa todellisuuden turvattomuudesta. Maalauksilla on
mahdollisuus synnyttää keskuutemme tälläisiä paikkoja.

(Tätä näkemystäni haluan jakaa eteenpäin työpajoissani, tarjota paikan, ajan, tavan löytää oman ja yhdessä
tekemisen kautta sen mitä tarvitsee, – maalaten). Uskon, että tarkoitus joka kytkeytyy tekemiseen paljastuu
vähitellen. Kun filosofia tekemisessä on ihmisen rajallisuutta suurempi sen harjoittamiseen tarvitaan aikaa,
jotta maalaus syntyy palaksi isompaa tarinaa.

Olen tutkinut turvan käsitettä viime vuosina omana ja muiden kokemuksina. Liikun näiden löytämieni
käsitteiden välimaastossa ja jätän teoksiini vain sen verran näitä löytämääni kuvastoa kun samaistumiseen
tarvitsee. Kun koen saavani aiheen esille tarpeellisella tunnistettavuudella koetan sen jälkeen keskittyä
värien ja siveltimen vetojen avulla tavoittamaan mielen syvempiä kerroksia. Kerroksia, joissa tarinat ja
selitykset väistyvät ja jäljelle jää ikiaikaiset tunteet ja aistimukset.

Tavoitteenani on kuitenkin, että kauneus olisi läsnä, jotta tie koskettavuuteen olisi mahdollisimman auki.
Tämä tavoitteeni on sinnikäs ja kauaskantoinen yritykseni tapailla puhuttelevaa ilmaisua. Maalaan kohti
taulua, josta olen karsinut kaiken turhan pois. Ehkä sitä ei koskaan tule, mutta kiihko karsia turhia asioita
löytääkseni yksinkertaisia vastauksia on ehtymätön tarkoitukseni.

Helsinki 12.11.2022
Tanja Ahola