Liisa Harkkomaa

Astun ajan portista huoneeseen, jossa kohtaan kaksi isoäitiäni, Silju-mummin, äidinäidin ja Elisabeth-mummin, isänäidin. Minulle avaimen tähän kohtaamiseen antoivat isoäitieni tekemät käsityöt, jotka löysin äitini kuoltua ullakolta. Ne olivat olleet laatikoissa yhden sukupolven ajan. Tuntui melkein pyhältä avata nuo laatikot ja löytää niistä isoäitien omin käsin tekemiä uskomattoman hienoja pitsejä, pitsikoristeltuja pukuja, pöytäliinoja ja itse virkattuja pitsimalleja.

Isoäitini eivät koskaan tavanneet toisiaan. Silju-mummi syntyi Viipurissa ja Elisabeth-mummi Amerikassa, Michiganissa josta perhe muutti takaisin Pohjanmaalle. Elisabeth-mummi kuoli
ennen kuin vanhempani menivät naimisiin, en koskaan tavannut häntä, mutta hän eli mielikuvissani.
Tyttäreni häissä molempien isoäitieni tekemät pöytäliinat olivat juhlapöydillä. Tunsin kuinka aika liikkui ja että molemmat isoäitini kohtasivat toisensa hääjuhlassa.

Isoäitieni kohtaaminen on mukana näyttelytöissäni. Heidän kätensä jälki on pitseissä, kauluksissa ja astianpalasissa. Sukupolvia yhdistävä nauha jatkuu. Tämän päivän ja menneiden sukupolvien naiset kohtaavat toisensa. Teokseni ovat samalla kunnianositus naisten käsien taidolle, työlle ja kokemuksille yli sukupolvien.