P I A F E I N I K – Punaposkinen tyttö ja muita uusia tuttavuuksia.

P I A F E I N I K – Punatukkainen tyttö ja muita uusia tuttavuuksia

Eniten minua kiinnostaa kaikki -taiteilijana olen alati tutkiva ja uusiutuva. Tartun jatkuvasti uusiin aiheisiin, menetelmiin ja materiaaleihin. Kehitän itse omia menetelmiä. Työskentelytapani on analysoivan intuitiivinen: maalatessa teos on minulle arvoitus joka avautuu vähitellen. Minulla yleensä samanaikaisesti tekeillä keskimäärin kahdeksan teosta, joista jokainen elää omaa filosofista elämäänsä. Usean teoksen työstäminen samanaikaisesti pitää ne turvassa liialliselta innostukseltani: inspiraatio on siitä vaarallinen tila, että siinä ei välttämättä malta kuunnella teosta ja tulee maalanneeksi vastoin intuitiota. Intuition kuuntelu vaatii tosi paljon aikaa, hiljaisuutta ja kärsivällisyyttä eikä sitä vastoin saa toimia. Jos ei ole rehellinen omalle tekemiselleen: tee sitä mitä on “pakko” saada tehdä vaikka se olisi riskialtistakin, menee nopeasti lukkoon ja menettää otteen koko tekemiseen ja se on pahinta mitä taiteilijalle voi tapahtua.

Sama pätee teosteni nimeämiseen: useimmiten minulle “annetaan” teoksen nimi jossain vaiheessa prosessia. Nimet kumpuavat jostain alitajunnasta ja ilmoitettua nimeä vastaan on turha kapinoida. Vaikka teokselle annettu nimi olisi minusta tyhmä, sitä ei voi muuttaa. Olen joskus kokeillut ja sen jälkeen kaikki menee pieleen. Parempi vain tehdä niin kuin käsketään. Siis järkähtämättömästi luottaa omaan tekemiseen vaikka se jollain mittapuulla tai jonkun mielestä olisi väärin tai järjetöntä.

Ekspressiivityyteen en ainakaan vielä taivu kuin aivan satunnaisesti ja silloinkin vähäisessä määrin. Olen varovaisesti kokeillut viime aikoina mm.valuttamista joka tähän asti näyttäytynyt minulle lähinnä laiskana maalaamisena. Minulle on aina ollut tärkeää, että teoksistani voisi aistia paneutuneisuutta ja vaivannäköä. Toivomukseni onkin, että ihmiset teosteni äärellä itsensä taiteen sisällön lisäksi huomaisivat myös niiden teknisen taituruuden. Salaisesti kuitenkin karehdin taiteilijoita jotka voivat maalata vaikka naamallaan. 

Työrauha, rutiinit ja hiljaisuus ovat minulle aivan kaiken perusta. Menen joka arkiaamu työhuoneelle klo 9 ja tulen kotiin klo 15. Minulla saattaa olla työhuoneelta kotiin lähtiessäni ongelma jonkin teoksen kanssa, mutta aamulla palatessani en enää muista mikä se ongelma oli vaan tartun aina heti toimeen. Ongelma on ratkennut itsestään levon aikana. En koskaan kuuntele musiikkia tai puhu puhelimessa, koska kovalevyni on jo nyt ihan täynnä tätä kaikkea muuta, joten puhelimessa lörpöttely ja musiikki vain kuormittavat minua lisää ja uuvun ihan puhki. Mitä kuormittuneempi olen, sitä hankalampi minun on kuulla intuition ääntä, sillä se peittyy herkästi kaiken sälän alle. Kaikki jotka vähänkin tuntevat minua, tietävät että puhelimeni on aina äänettömällä ja kommunikoin ihan millä tahansa muulla tavoin kuin soittamalla.  Minä rakastan työtäni ja iltaisin viimeinen ajatukseni on, että olisipa jo aamu että pääsisin nopsasti työhuoneelle.

Teokseni ovat siis vahvan työrauhan ja intuition tuotteita. Siksi voin vain varovaisesti koittaa arvata mistä niissä on kysymys ja yrittää peilata niissä olevia tapahtumia ympäröiviin tapahtumiin. Usein teosten sisällöt ja merkitykset paljastuvat minulle itsellenikin vasta myöhemmin kun saan niihin ajallista ja fyysistä etäisyyttä. Myös teosten näkeminen yhdessä  näyttelyssä, auttaa hahmottamaan yhdistäviä tekijöitä ja toisiinsa kietoutuvia tarinoita. Tämän näyttelyn teokset vaikuttaisivat kertovan tarinaa uuden synnystä vaikeissa olosuhteissa. Olemme eläneet viimeiset kaksi vuotta ajassa, johon on valitettavasti liittynyt tavallista enemmän epätietoisuutta ja pelkoja. Olemme joutuneet luomaan itsemme uudelleen sopeutuaksemme: olemaan erityisen kärsivällisiä ja luottavaisesti odottamaan aloillamme vaikka ympärillä kieppuu ja vanhat rakenteet horjuvat. Valtaosa ihmisistä arvostaa turvaa ja aivan tavallista näennäisen tylsää arkea. Olemmekin myös oppineet pitämään itsestämme ja läheisistämme ehkä hieman parempaa huolta, sillä osaamme nyt aivan eri tavalla arvostaa kosketusta, hymyä kasvoilla ja yhteisten tärkeiden asioiden ylläpitämistä. Olemme huomanneet että pienistä hyvistä teoista voimaantuu ja elämä maistuu sitten aivan erityisen merkitykselliselle.

Tampereella 25.10.2021
Pia Feinik